article banner
Ajankohtaista

Tilintarkastus lähestyy – oletko valmis?

Satu Peltonen Satu Peltonen

Tilinpäätöksen laatijat ja tilintarkastajat ovat nyt vuoden kokeneempia uuden kirjanpitolain mukaisista tilipäätöksistä. Viime keväänä tilinpäätöksiä viilattiin vastaamaan uudistuneita vaatimuksia. Nyt kun taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että tilinpäätöksiä alkaa valmistumaan, pysähdyimme miettimään, mitkä olivatkaan viime keväänä niitä asioita, joita meiltä tilintarkastajilta eniten kysyttiin neuvoa. Samalla mietimme, miten voisimme helpottaa tulevaa tilintarkastusprosessia, jotta se sujuisi kaikkien osapuolten näkökulmasta mahdollisimman vaivattomasti.

Valmistele tilinpäätös huolellisesti

Tilinpäätöksen laatimiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Tilinpäätöksen laadinnassa on hyvä pitää mielessä, että edellisen vuoden liitetietojen päivittäminen ei välttämättä riitä. Tilikauden aikana on voinut tapahtua sellaisia asioita, jotka tulisi esittää tilinpäätöksessä. Viime keväänä havaitsimme, että päänvaivaa aiheuttivat ainakin uudistuneet liitetietovaatimukset lähipiiritapahtumista sekä poikkeuksellisesta eristä. Näitä kannatta pohtia jo hyvissä ajoin ennen tilintarkastusta ja kysyä tilintarkastajalta apua tarvittaessa. Mahdolliset merkittävät tapahtumat tilikauden jälkeen on myös huomioita tilinpäätöksessä. Varmista myös, että yritys kuuluu edelleen samaan kokoluokkaan ja päivitä liitetiedot tarvittaessa.

Huomio nämä asiat

  • Laadi tilinpäätös huolella
  • Varmista, että tilinpäätös on järkevä
  • Varmista, että tilinpäätöksessä on kaikki tarvittavat liitetiedot

Valmistaudu tilintarkastukseen

Tilintarkastuksen aikataulut on hyvä sopia jo heti vuodenvaihteen jälkeen, vaikka tilinpäätös ei olisikaan vielä valmis. Käytännön järjestelyt on myös hyvä sopia ajoissa, esimerkiksi miten materiaali toimitetaan ja missä muodossa. Tarvittavat vahvistukset mm. pankeista on hyvä pyytää heti tilikauden jälkeen, jotta ne ovat valmiina tilintarkastusta varten.

 

Järjestimme aiheesta 10.1.2018 webinaarin, jonka materiaalit ovat ladattavissa sivun oikeasta laidasta. 

Webinaarin materiaalit
Valmistaudu tilinpäätöksen laadintaan ja tilintarkastukseen Lataa tästä