article banner
Ajankohtaista

Valmistaudu näihin arvonlisäverotuksen muutoksiin

Hanna Huhtala

Arvonlisäverotus päivittäisenä kysymyksenä ei ole menettänyt merkitystään koronapandemian aikana, vaikkakin koronalla on vaikutuksensa myös arvonlisäverotukseen ja arvonlisäverotuksen ajankohtaisiin kysymyksiin. Lainsäädännössä korona näkyy väliaikaisena suojavarusteiden verovapautena sekä siinä, että lähitulevaisuuden merkittävimpien muutosten voimaantuloa on lykätty. Muutosten voimaatulon siirtymistä voidaan pitää hyvänä asiana ottaen huomioon, että muutokset vievät aina aikaa, resursseja ja rahaa. Erityisesti Verohallinnon päätös lykätä arvonlisäveron raportointia koskevan uudistuksen ensimmäinen vaiheen voimaantuloa on jokaista suomalaista verovelvollista koskeva helpotus.

Suojavarusteiden myynnin väliaikainen 0-verokanta

Arvonlisäveroa ei suoriteta koronaepidemiasta johtuvan tartunnan ehkäisemiseen, testaamiseen tai hoitoon välittömästi liittyvien lääkinnällisten laitteiden maahantuonnista, myynnistä eikä yhteisöhankinnasta. Mainitut tavarat tulee olla hankittu jaettaviksi niille henkilöille tai annettavaksi niiden henkilöiden käyttöön, jotka ovat saaneet tai vaarassa saada koronataudin tai jotka osallistuvat koronaepidemian torjumiseen. Vapautus kattaa hengityssuojaimet, suojavarusteet, testaussarjat, hengityslaitteet sekä muut lääkinnälliset laitteet ja varusteet. 

Säännös soveltuu julkisen terveyden- ja sairaanhoidon tai julkisen sosiaalipalvelun tuottajien (ml. yksityiset, jotka tuottavat sote-palveluita julkisen toimijan puolesta) sekä valtiollisiin toimijoiden, viranomaisen hyväksymien organisaatioiden ja yleishyödyllisten yhteisöjen ostamiin suojavarusteisiin. Merkitystä ei sitä vastoin ole sillä, kuka tavaroiden myyjä. Verottomuuden ehtona on, että ostaja antaa myyjälle selvityksen siitä, että tavarat tulevat laissa tarkoitettuun verottomaksi säädettyyn käyttöön (AVL 209 j § 5 mom.). 

Tämä verovapautus on väliaikaista. Tuontitulleista ja maahantuonnin arvonlisäverosta on vapautettu valtiollisten toimijoiden ja Tullin hyväksymien organisaatioiden toimesta tai puolesta maahantuodut lääkinnälliset laitteet ja tarvikkeet ajalla 30.1.2020-30.4.2021. Suomessa arvonlisäverovapaus kattaa yhteisöhankinnat ja kotimaan myynnit ajalla 30.1.2020-30.4.2021. (Päivitetty 19.3.2021)

Kaikkien suojavarusteita myyvien ja ostavien tahojen on hyvä varmistaa, voisiko säännös soveltua joltain osin omaan liiketoimintaan. Koska kyse on ns. 0-verokannan alaisesta myynnistä, myynti on arvonlisäveroton, mutta näitä myyntejä varten tehtyihin hankintoihin sisältyvä arvonlisävero on kuitenkin vähennyskelpoinen.

Arvonlisäveron erityisjärjestelmä laajenee

Arvonlisäveron erityisjärjestelmä (One Stop Shop) laajenee 1.7.2021 alkaen. Alun perin muutoksen oli tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021, mutta koronasta johtuen voimaantuloa on lykätty puolella vuodella.

Erityisjärjestelmän laajeneminen tuo mahdollisuuksia etenkin verkon välityksellä kuluttajakauppaa harjoittaville tahoille. Lähtökohtana on, että arvonlisävero maksetaan ostajana toimivan kuluttajan sijaintivaltioon. Erityisjärjestelmä mahdollistaa sen, että myynnin arvonlisävero voidaan kuitenkin ilmoittaa ja maksaa myyjän tunnistautumisjäsenvaltion (käytännössä kotivaltion) kautta. Näin tavaran tai palvelun myyjän ei tarvitse rekisteröityä erikseen jokaiseen EU-valtioon, johon sijoittautuneille kuluttajille se myy palveluita tai tavaroita etämyyntinä.

Tällä hetkellä erityisjärjestelmä kattaa vain ns. sähköisten palveluiden myynnin. 1.7.2021 alkaen erityisjärjestelmä kattaa kaikki toisiin EU-maihin sijoittautuneille kuluttajille myytävät palvelut sekä tavaroiden etämyynnin (käytännössä verkkokaupan). Järjestelmän piiriin kuuluu myös tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta silloin, kun tuonnin arvo on alle 150 euroa.

Järjestelmään rekisteröityminen on vapaaehtoista. Kuitenkin myynnin arvon ylittäessä 10 000 euroa, myyjän tulee rekisteröityä erityisjärjestelmään tai vaihtoehtoisesti ns. normaalisti arvonlisäverovelvolliseksi kuluttajan sijaintivaltioon.

Erityisjärjestelmä helpottaa ja yksinkertaistaa EU-alueella tapahtuvaa kuluttajakauppaa ja madaltanee näin ollen myös kynnystä verkkokauppojen perustamiselle ja laajentamiselle.  Myös aikaisemmat rekisteröitymiset saattavat muutoksen myötä käydä tarpeettomiksi.

--> Järjestimme aiheesta myös webinaarin 19.3.2021. Voit katsella tallenteen täältä: Kuluttajakaupan arvonlisäverotus muuttuu EU:ssa 1.7.2021 – oletko valmis?

Muita arvonlisäverotuksen muutoksia

Erityisjärjestelmän laajenemisen kanssa samassa yhteydessä poistuu myös vähäarvoisten tavaralähetysten maahantuonnin verovapaus. Siten 1.7.2021 alkaen myös kaikista alle 22 euron arvoisista tavaralähetyksistä suoritetaan maahantuonnin arvonlisävero.

Verohallinnon suunnitelmissa on mittavat muutokset arvonlisäveroraportoinnin uudistamiseksi ja lisäksi tarkoituksena on pitkällä aikavälillä siirtyä lasku- ja kuittipohjaiseen raportointiin. Uudistuksen ensimmäisen vaiheen mukaisen uuden arvonlisäveroilmoituksen oli tarkoitus tulla käyttöön 2022, mutta korona- ja taloustilanteen vuoksi muutoksen aikataulua on lykätty. Tarkempaa aikataulua ei ole toistaiseksi vielä tiedossa.

Arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa on ehdotettu nostettavaksi 10 000 eurosta 15 000 euroon. Alarajan nostamisen tarkoituksena on keventää pienten yritysten arvonlisäverosta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

Blogitekstin on kirjoittanut ALV-asiantuntija Hanna Huhtala. Hannalla on viidentoista vuoden työkokemus erilaisten yritysten ja yhteisöjen verotukseen ja juridiikkaan liittyvistä asioista. Hänen erityisosaamiseensa kuuluvat arvonlisäverotukseen liittyvät kysymykset.

Tutustu arvonlisäverotuspalveluihimme -->